Teksti: Teemu Blom
Huiman viikon toinen kotiottelu käydään perjantaina Helsingin HBA:ta vastaan. Helsingin akatemiajoukkue on pärjännyt tällä kaudella aiempaa paremmin. Selkeästikin valmentajan vaihtuminen Anton Mirolyboviin on piristänyt seuran otteita. Vaikka seuralla kehitysjoukkueena ei ole samanlaisia kilpailullisia tavotteita löi HBA Huimankin tammikuussa pisteellä Helsingissä Urhea-areenalla. Ennen Huima peliä joukkue on saalistanut pelaamistaan 16 ottelusta 9 voittoa. Noilla voitoilla sarjataulukosta aukeaa kuudes sija. Parhaita pistemiehiä Helsinkiläisissä ovat kauden aikana olleet Olavi Suutela 17,4 pistettä, Jonas Kaivos 15,2 pistettä sekä Hugo Stepanoff 11,1 pistettä per ottelu. Viimeisimmästä kuudesta vierasottelustaan HBA on voittanut kaksi.
Huiman kuntokäyrä on myöskin ollut viime viikkoina plusmerkkinen. Viimeisestä 11 ottelusta on onnistuttu voittamaan seitsemän. Loukkaantumistilanne on tasoittunut ja kokoonpano vakiintunut. Joukkue on harjoitellut hyvin ja valmis ratkaisukamppailuihin. Kuten aina…vastoinkäymisetkin kuuluvat lajiin. Viime viikkoina flunssa-aalto on vaikeuttanut keskittymistä mutta riittävä rosteri on kuitenkin otteluihin pystytty kasaamaan. Onneksi myös jenkkikolmikko Dobbs, Nkoma ja Kalakon on säilynyt pelikuntoisena. Sunnuntaisessa pelissä HNMKY:tä vastaan Dobbs ja Kalakon esiintyivät tuttuun tyyliinsä, sen sijaan Nkoman esitys oli pisteiden valossa heikko. Seurata kannattaa myös nuorta Elmeri Kymäläistä joka pelasi ennakkoluulottomasti ja teki ennätyspisteensä 8 Helsingin pelissä.
Tätä ennakkoa kirjoitettaessa kotijoukkueen pelaajalista viikon kotiotteluihin on vielä epävarma. Usea pelaaja on potenut pientä tai suurempaa flunssaa ja pelaamiset varmistunevat vasta ottelupäivinä. Hyvätasoista koripalloviihdettä on siis tarjolla.
Historia osaston kuvat ovat tällä kertaa pelikaudelta 1978-79. Otteluiden tiimellyksessä vanhalla Hiskinmäen salilla kuvissa näkyvät Jukka-Pekka Nikula, Seppo Niemi sekä Jarmo ”jampe” Lehtonen