Otteluennakon tarjoaa Agco Reman- avausvoitto haussa

Kirjoittaja:  Teemu Blom  |  22.10.2025
Huiman hienot juhlat on juhlittu ja vaikka pelipäivä onkin aina juhlapäivä voidaan sanoa että luvassa on paluu normaaliin arkeen. Edustusjoukkueen osalta juhlaottelu päättyi kelvollisen alun jälkeen tappioon vaikka voittokin oli tyrkyllä. Pelikauden toiseksi vastustajaksi saapuu lauantaina 25.pv toinen tuttuakin tutumpi helsinkiläisvieras kun Äänekoskelle saapuu vieraaksi Helsingin NMKY.
Parina viime kautena Namika ei ole sijoittunut aivan sarjan kärkipäähän vaan joukkue on koostunut pääasiassa nuorista tulevaisuuden lupauksista. Joukkueitten viidestä viime kohtaamisesta Namika on onnistunut voittamaan kolme viimeistä kun taas Huima vastaavasti pari sitä edellistä. Helsingissä viime ja edellisellä kaudella Namika on kuitannut niukat yhden pisteen voitot ja Äänekoskella edellissyksynä Namika voitti jatkoajan jälkeen pistein 85-90.
Tämän kauden osalta Namikalla on plakkarissaan kahdesta ottelusta voitto ja tappio. Avausottelussaan helsinkiläiset kukistivat Raidersin Järvenpäässä pistein 58-94 kun taas viime sunnuntaina Namika hävisi JBA:lle pistein 70-94. Paras pistemies on ollut aiemmilta vuosiltakin tuttu Lenni Hervola 15 pistettä per peli, peräti 209 senttinen Leo Tokoi on tehnyt pisteitä 14 per ottelu sekä 192senttinen Nikolas Kataja myöskin 14 pistettä. Hyvin peliä tekevän Lenni Hervolan mukana Namika kuitenkin joko seisoo tai kaatuu, joten tämä huimalaisten pitää tarkkaan muistaa. Joukkuetta valmentaa tuttuun tapaan Tuomas Oja.
Huiman kausi on alkanut kuten kolme tätä edeltävääkin pelikautta, kahdella tappiolla. Jotta trendi saataisiin viimeinkin poikki on joukkueen vaan kerta kaikkiaan osoitettava ryhdistäytymistä. 20 minuutin peli ei tule riittämään Namikaakaan vastaan vaan peliotteen on pysyttävä täysi 40 minuuttia. Löysäilyyn tai tyhmiin pallon menetyksiin ei ole varaa. Jokaisen on suoriuduttava vähän paremmin. Lite bättre sanoisi ruotsalainen. Ilon aiheitakin Huiman syksyyn on kuulunut. Malachi Rhodes on pelannut varsin hyvin. Kahden kierroksen jälkeen amerikkalainen johtaa sekä piste että levypallotilastoa sarjassa. 27,5 pistettä ja 14 levypalloa per peli. Myöskin Oulusta siirtynyt Julius Farin on suoriutunut hyvin. Hänen saldonsa on 12,5 pistettä per ottelu. Atte Metsälä pelasi etenkin Torppa pelin ekan jakson loistavasti. Tatu Kayser on onnistunut tekemään 7,5 pistettä per peli, muilla pojilla sen sijaan parantamista riittää että päästään omalle tasolle.
Kuvateksti
Tämänkin kertainen vastuksemme on tuttuakin tutumpi menneiltä vuosilta. Huima ja peräti 7 Suomen mestaruutta voittanut HNMKY ovat kohdanneet vuosien varrella useita kertoja. Merkille pantavaa on ollut että niin kuin tuolloin 70-luvulla kuin nyt 2020-luvulla nuo kohtaamiset etenkin Äänekoskella ovat olleet varsin tasaisia. Pelikaudella 1977-78 Huima löi Namikan niukasti pistein 87-85 Hiskinmäen salissa. Tuossa ottelussa Huimasta olivat onnistuneet Kelly Pietikäinen 20, Heikki Hyppönen 15 sekä Jouko Heikkinen 24 pistettä. Helsingin joukkueesta onnistuneita olivat Gerald Lee 36 pistettä. Keijo Pitkänen 26 sekä Raimo Mäntynen 10 pistettä. Viimeksi mainittu on muuten Huimassa pelaavan Santeri Mäntysen setä. Tuo kausi päätti Huiman kolmivuotisen taipaleen sm sarjassa ja kevään 1978 jälkeen Huima pelasi sm sarjaan seuraavan kerran 1981 syksyllä.

Uutiset ja artikkelit

Huima Basketball