Teksti Risto Lignell
Asetoverini Käkriäisen Jussi kertoi taannoin, että JBA kauppaa kaikkien keskisuomalaisten jengien fanituotteita. Sattuneesta syystä sanoin heti, että haluan Äänekosken Huiman retropaidan. Minulla oli aikoinaan mainiolta inttikaveriltani, Hannu Puhakalta Suomi-Kuuba -matsin jälkeen Äänekoskella palkinnoksi (ansiotta) saatu Huiman collari, jota pidin, kunnes se lahosi päälleni. Uusi hanke ei ollutkaan niin vain toteutettavissa, mutta alan miesten Hyppönen-Hakkarainen-Silvennoinen
-vetoakseli päätti teettää minulle oman Huima-pelipaidan vanhan valokuvan pohjalta. Olen aivan otettu!
Meillä oli Panttereissa 70-luvun jälkipuoliskolla nuori, materiaaliltaan kansallisen mittapuun mukaan raamikas ja luja jengi. Pärjättiin yleensä hyvin myös kovamaineisilla vieraskentillä. Mutta Hiskinmäki ja Äänekosken Huima olivat asia erikseen – aina tuli nokkiin, ja mitä mielikuvituksellisimmilla kierteillä!
Matkaan lähdettiin vanhalla linja-auton rotiskolla, jonka ansiona oli peräpään sauna. Menomatkalla oli hyvää aikaa suunnitella kimpassa paperin ja kynän kera Huiman pelätyn koko kentän miesprässin murtamista. Ensimmäinen naula arkkuun iskettiin perillä Hotelli Hirvessä, jonka maittavaa karjalanpaistia nälkäiset matkalaiset pistelivät mahat turvoksiin puolitoista tuntia ennen ottelua. Ydinkannattajat lähtivät Hirven alakerran baarista pelipaikalle yhtä aikaa meidän kanssamme: ”Häviitte taas!” Parijono kiemurteli kuin käärme Hiskinmäen ulkopuolella, ja saliin ahtautui ainakin kaksi kertaa niin paljon ryhmää kuin sinne mahtui.
Kun peli alkoi, alkoi myös yleisön huuto, joka aika ajoin ylitti kipurajan. Missään muualla ei ollut vastaavaa meininkiä. Huiman raivoisa prässi repi ja raastoi ja vei kaiken tilan, eikä kokoylivoimastamme ollut pienessä salissa juurikaan hyötyä. Jossain vaiheessa aina romahdettiin hornankattilan paineessa – ja kotijoukkue juoksi karkuun! Yhdessä matsissa kamppailtiin tasapäisesti voitosta loppuminuuteille saakka. Sitten sentterimme Antti Zitting käynnisti huutomyrskyssä päädystämme nopeaa vastahyökkäystä, ja pallo osui yleisön suureksi riemuksi katonrajaan vastapäisen päädyn nurkassa. Heikkisen Jokke Huimasta totesi matsin jälkeen, että sillä hetkellä hän uskoi matsin kääntyvän kotiin – ja oli oikeassa!
Paluumatkat kestivät ikuisuuden, ja kritiikin laineet löivät korkeina. Mutta hiljaa mielessä täytyi nostaa hattua koutsi Markku Rannalle ja hirmuiselle Hiskinmäen Huimalle, ”joilla ei tälläkään kertaa pitänyt olla mitään mahdollisuuksia meitä vastaan…”
Ne olivat aikoja ne!
Kuvissa Risto Lignell numerolla 12 sekä historia kuvissa puolustamassa numero 8 sekä viimeisessä kuvassa jossa useampia pelaajia Risto on oikealla. Muita pelaajia pallon kanssa keskimmäisessä kuvassa Huiman Lauri Rantaniva, sekä viimeisessä kuvassa nro 10 Kelly Pietikäinen, nro 11 Andy Gooden ja Panttereista nro 14 Petri Linnolahti.
