Teksti ja artikkelin kansikuva: Seppo Pänkäläinen
Äänekoskelainen koripallolegenda, valmentaja Mervi Nurmi palkittiin sunnuntaina Pankkarilla Äänekosken Huiman juhlaviikonlopussa. Hänen nimensä ikuistettiin Pankkarin seinälle.
Nurmella on eniten voittoja valmentajana (388) naisten SM-sarjassa kautta aikain. Hän voittanut yhden Suomen mestaruuden, viisi hopeaa, kaksi pronssia ja kaksi cupmestaruutta.
Vuoden valmentajaksi naisten pääsarjassa hänet valittiin kahdesti, 1997 ja 2003. Koripallon Hall of Fame -kunniagalleriaan Nurmi valittiin 2020.
Nurmi on aiemmin todennut, että Suomen mestaruuden voittaminen on mielessä se ykkösasia. Myös nousu SM-sarjaan 1996 oli kova juttu. Jo toisena pääsarjakautena Huima pelasi finaaleissa. Mestaruus tuli sitten 2003. Tuolloin Huima voitti finaalissa helsinkilåisen Pantterit 3-2-. Silloin oli Äänekoskella koripallobuumi ja salit täynnä katsojia.
Miltä tämä tuorein tunnustus tuntuu?
– Hienolta, ihan kylmät väreet menee. Kyllähän se hyvältä tuntuee, että näin muistetaan.
Hyvältä varmasti tuntuu sekin, että koripallo jatkuu suvussa, kun Nurmen tytär pelaa Huiman naisissas I divisioonaa.
– Antoisia aikoja ne olivat. Paljon tuli elämyksiä, Nurmi kertoi sunnuntaina, vaikka aiemmin on kertonut itkeneesäkin Liikkarin pihalla niitä huonoja kokemuksia.
Ja miltä näyttää Huiman naisten tulevaisuus?
– Näen kyllä, etttä tulevaisuus on hyvä.
Alun perin vastahakoisesti valmentajaksi siirtynyt Nurmi on aiemmin kertonut lupautuneensa mukaan vain kahdeksi vuodeksi. Pestistä tuli kuitenkin 40-vuotinen.
