Teksti: Seppo Pänkäläinen
Kuvat: Heini Konola & Esa Happonen
Äänekosken Huiman lahjakkaaseen korisporukkaan kuuluva lukiolainen Ilona Wegelius (syntynyt 2009) pelaa sekä WU19-tyttöjoukkueessa että naisissa. Kausi on ollut nuorelle Wegeliukselle hyvä ja viime aikoinahan Huiman naisjoukkueen peli on kulkenut.
-Ekat pelit menivät harjoitellessa ja sarjaan tottumisessa. Mutta joulun alla pelit lähtivät kulkemaan. Nyt uskalletaan pelata jo rohkeammin. Yllättävän hyvin on voitettu pelejä, vaikka on ollut myös poissaoloja, Wegelius sanoo.
Wegelius itsekin oli äskettäin poissa ruodusta sairastelun vuoksi.
Wegeliuksella on urheilullinen tausta. Hän on pelannut jalkapalloa, harrastanut useita yleisurheilulajeja sekä tanssia. Jalkapallo jäi jo aiemmin mutta yu-kisoissa hän kävi vielä viime kesänä. Koripalloa hän on pelannut 10 vuotta.
Parasta koripallossa?
–Pelikaverit. Koripallo on joukkuelaji, jossa tapahtuu paljon.
Parhaat avusi koripalloilijana?
–Monipuolisuus, pystyn pelaamaan monella pelipaikalla. Ja koko ajan opin uusia asioita. Koripalloilijana haluan katsoa rajani ja kehittyä niin pitkälle kuin mahdollista.
Onko heikkouksia?
–Voimaa täytyy saada lisää. Ja ainahan sitä voi kehittyä heittäjänä ja pallonkäsittelijänä.
Paras tapa tehdä koreja?
–Lay up.
Viimeisin lukemasi kirja?
–Hevospojat (Johan Ehn). Luin sen, kun piti tehdä yksi tutkielma koululle.
