HNMKY:n hurja heittopeli kaatoi Huiman naiset

Kirjoittaja:  Heini Konola  |  23.11.2025

Teksti: Seppo Pänkäläinen
Kuvat: Heini Konola

Äänekosken Huiman naiset saivat sunnuntaina vieraakseen I divisioonan korispeliin Helsingin NMKY:n. Ottelu päättyi vieraiden voittoon, kiitos hyvän heittopelin ja levypallo-osaamisen. Huima sinnitteli toisen jakson puoliväliin (27-37), sitten vastustaja meni menojaan. Ottelu päättyi lopulta 59-81 (28-47).

Ennakkoon ottelu vaikutti tasaiselta. Huimalla ei vielä ollut sarjassa voittoja mutta eipä niitä ollut vastustajallakaan kuin yksi. Hyökkäyksellisesti HNMKY vaikutti etukäteen asteen vahvemmalta, kun taas puolustuksellisesti lähtökohta oli tasainen.

Ja tasaisena ottelu myös alkoi. Vastustajan virhetili täyttyi alun molemmilla jaksoilla ja antoi näin Huimalle mahdollisuuden. Mutta jos missataan vapareita, kakkosten heittoprosentti on 35 ja kolmosten 27, niin aika lailla vastustajalla on silloin aseet. Etenkin, kun HNMKY heitti sunnuntaina kakkoset avauspuoliskolla 51-prosenttisesti ja kolmoset peräti 60-prosenttisesti. Myös levypallot menivät vastustajalle 12-30.

Mutta Huimalla oli saumansa. Ensin tilanteessa 12-16 ja sitten toisella jaksolla tilanteessa 27-37. Mutta pallonmenetysten, ohiheittojen ja vastustajan levypallovoiman vuoksi kumpikin jaksoi kääntyi lopulta tappiolliseksi 15-26 ja 13-21. Toisella jaksolla Huimattaret kuitenkin haastoivat vastustajan. Myös vastustajan virheherkkyys antoi toiselle puoliskolle mahdollisuuden.

Ja hyvinhän toinen puolisko alkoi. Huima pelasi ehkä kauden parhaan jaksonsa voittaen sen 21-13. Viimeiseen jaksoon lähdettiinkin toiveikkaasti. Mutta sitten tuli täysi tyrmäys: HNMKY vei viimeisen jakson alun 0-16 ja peli oli siinä.

Huiman tuhokso koitui ennen kaikkea vieraiden Isla Sinikoski. Aina kun hän tuli kentälle, pelin painopiste muuttui. Lopulta Sinikoski heitti 16 pistettä ja otti 12 levypalloa. Vieraiden Matilda Mainio teki 13 pistettä. Kotijoukkueen ykkönen oli jälleen Karoliina Rytkönen, joka heitti 22 pistettä ja otti yhdeksän levypalloa. Hyvän pelin pelasi myös Essi Häkkinen, joka teki 11 pistettä ja otti peräti 10 levypalloa.

Sitten ottelu tilastollisesti: Huiman kakkosten prosentti oli 33, kolmosten 18, vapaaheittojen 54 (12-22) ja levypallojen 47. Vastustajan vastaavat luvut ovat 45, 38, 47 (10-21) ja 54. Koripallo, jos mikä, on prosenttipeli.

Huiman päävalmentaja Marianne Koskinen harmitteli kolmen viikon taukoa.

-Ei ole päästy treeneissä pelaamaan 5vs5. Pelitemmon puuttuminen näkyi tänään. Vastustaja puolusti kovaa, kun sallittiin aika kovatkin otteet. Meidän peli ailahtelee kovasti eikä saatu peliä pyörimään halutulla tavalla. Ja uskokin oli lujilla. Kolmosia yritettiin, kun se kuuluu nykykorikseen. Mutta oppia saatiin taas kovasta vastustajasta.

Seuraavaksi Huiman naiset pelaavat perjantaina 5. joulukuuta, itsenäisyyspäivän alla. Vierasottelu hyvin kautensa aloittanutta Puhuttaria vastaan alkaa kello 17.30.

Huima Basketball