Huiman naisten juhlapeli kääntyi tappioksi – viimeinen jakso koitui kohtaloksi

Teksti: Seppo Pänkäläinen

Ennakkoon oli selvää, että naisten koripallon I divisioonaan noussut Äänekosken Huima ei sunnuntaina pääsisi helpolla seuran juhlaottelussa, kun vastaan tulee Turun NMKY. Turkulaiset voittivat runkosarjan avausottelunsa, kun taas Huiman naiset kärsivät rökäletappion. Ja niinhän siinä kävi, että vieraat voittivat sunnuntaina 64-71 (39-41). Vielä tilanteessa 46-44 näytti huimalaisittain hyvältä mutta siitten viimeisen jakson sekoilu maksoi pisteet.

Ottelussa oli kolme omituista piirrettä. Allekirjoittanut ei esimerkiksi ole koskaan nähnyt yhdessä ottelussa niin paljon kiistapalloja kuin sunnuntaina Pankkarilla. Rajua oli siis taistelu mutta tilasto kertoo myös huolimattomuudesta pallon kanssa. Kumpikin joukkue prässäsi kovaa, joten usein pallollinen pelaaja oli kolmenkin vastustajan ympäröimänä.

Toinen omituisuus oli Huiman naisten peli korin alla. Jos huimalaiset olisivat nämä pallot saaneet koriin edes jonkinlaisin tehoin, niin ottelu olisi ollut selvä kotijoukkueelle aikaa sitten. Mutta kun korin alta pistetään ohi ja vastustajan pitkät naiset  korjaavat levypallot, pelaaminen vaikeutuu. Puskemiseksihän se sitten lopulta meni ja kun vapaita, pitkän kantaman heittoja ei saatu sisään, tuloksen ymmärtää.

Se kolmas oli pallon menetys vastustajalle, kun palloa ei päädystä tai rajalta saatu ajoissa peliin. Kertoo ainakin vastustajan puolustuksen hyvyydestä.

Mutta sitten niihin hyviin asioihin. Joukkueen päävalmentajana toiminut Sanna Jämsén oli oikeassa, kun kertoi joukkueen olleen nyt nopeammin valmis peliin kuin ensimmäisessä matsissa. Lisäksi kotijoukkue oli hyvällä jalalla liikkellä ja pyöritti palloa tehokkaasti.

– Vaihdettiin vähän puolustustaktiikkaa. Kukin otti lähimmän pelaajansa. Puolustaminen olikin mielestäni jo parempaa.

Mutta entäpä tämä lähes painia ajoittain muistuttanut pelitapa tuomarilinjan alaisuudessa.

– Linja on muuttunut rajuksi. Peli on nykyisin fyysisesti kovaa, Jämsén kertoi.

Huimasta tehokkaimpia olivat rohkeasti heittänyt Karoliina Rytkönen (14 pistettä), Juuli Jämsén (12) sekä rohkeasti pelannut Nelli Hänninen (10). Turkulaisista kaikki kaikessa oli Alexandra Ailus (18 pistettä ja melkoista pelintekoa).

Sunnuntain peli oli siis huimalaisille juhlaottelu. Sunnuntaina tuli täyteen 50 vuotta Huiman miesten ensimmäisestä kaudesta pääsarjassa. Samalla juhlittiin myös Huiman koripallon 80 ikävuotta. Koripallotoiminta seurassa aloitettiin vuonna 1945. Edustuskoripallojaoston puheenjohtajana toimii nyt Marko Hakkarainen.

Seuraavaksi Huima kohtaa kotonaan Pankkarilla sunnuntaina 26. lokakuuta Pantterit kello 14.

Huiman historiaa myynnissä – huuda naisten vuoden 2003 mestaruuspallo omaksesi

Huiman naiset juhlistavat koripallon 80-vuotista taivalta Äänekoskella, ja juhlan kunniaksi on avattu erityinen huutokauppa.
Tarjolla on vuoden 2003 mestaruusjoukkueen nimikirjoituksilla varustettu pallo – todellinen keräilyharvinaisuus ja pala Huiman naisten historiaa.

Tämä ei ole vain pallo – se on muisto mestaruudesta, ystävyydestä ja hetkistä, jolloin Huiman naiset kirjoittivat historiaa.

Lähtöhinta: 100 €

Huudot avoinna: 17.10. klo 23.45 saakka
Voittajalle ilmoitetaan: lauantaina 18.10.
Pallon luovutus: Huiman koripallon 80v-juhlassa, sunnuntaina 19.10. naisten ottelun (klo 14) puoliajalla.

Jätä huutosi oheisen linkin kautta ja ota pala Huiman naisten historiaa talteen!

https://forms.office.com/e/3JgFwh8FYu

 

Otteluennakon tarjoaa Agco Reman: Huiman miehet avaavat sunnuntaina divarikauden kotona Torpan Poikia vastaan

Teksti: Teemu Blom

Huiman miesten divarikausi avataan sunnuntaina 19.10 kotiottelulla Torpan Poikia vastaan. Peli on samalla myös juhlaottelu. Samalla päivämäärällä tulee täyteen 50 vuotta Huiman ensimmäisestä kaudesta pääsarjassa. 19.10.1975 Huima kohtasi Hiskinmäen salissa Hyvinkään Tahkon ja käänsi pelin tiukkojen vaiheiden jälkeen 95-93 voittoon. Samalla juhlitaan myös Huiman koripallon 80 juhlavuotta. Koripallotoiminta seurassa siis aloitettiin vuonna 1945. Osa tuon kauden pelaajista ei ole enää keskuudessamme, katsojat ja toimijat tulevat ja menevät mutta yksi pysyy. Seuran toiminta on edelleen voimissaan ja edustusjoukkue taistelee edelleen divarin kärkipäässä vaikkei tällä kaudella pelatakaan pääsarjassa.

Sitten takaisin tähän päivään. Huima kohtasi pelikauden avausottelussaan JBA:n Jyväskylässä. Jyväskylästä tuliaisina oli tappio pistein 88-78. Pelissä oltiin kiinni hyvin liki puoliaikaan asti, ja toisellakin puolikkaalla käytiin 7 pisteen päässä mutta voittoon tarvittava rypistys jäi puuttumaan. Ilahduttavan upeasti ovat pelanneet uudet vahvistukset Malachi Rhodes, Tatu Kayser sekä Julius Farin. Rhodes teki peräti 33 pistettä ja Farin säesti hyvin tehden 17. Toinen ulkomaalaisvahvistus Aris Kalala ei pystynyt pelaamaan johtuen polvivaivastaan. Torppaa vastaan Kalala todennäköisesti tekee kuitenkin ensiesiintymisensä.

Torppa on Huimalle toki tuttuakin tutumpi vastustaja. Viime kaudella runkosarjassa keskinäiset pelit menivät niin että Äänekoskella Huima nappasi ensin pisteen voiton 88-87 ja kevätpuolella Helsingissä selvemmin 83-95. Sitten joukkueet osuivat vastakkain play offeissa. Huima oli parempi Äänekoskella pelatuissa peleissä pistein 85-77 ja 90-80. Helsingissä Torppa voitti ensin 84-60 ja sitten hävisi toisen 78-85. Huima jatkoi tästä parista neljän joukkoon.

Avausottelunsa Topo pelasi kotona Raholan Pyrkivää vastaan. Ottelu tuotti tappion pistein 80-84. Parhaita Torpan joukkueessa olivat kokeneet Eldar Skamo 16 pistettä, Markus Rautasalo 16 sekä Alvar Michelsen 14 pistettä. Edellä mainitut kaverit lisättynä Robin Åvistilla ovat ja olivat joukkueen kantavia voimia myös edelliskaudella joten tästä johtuen mitään suuryllätyksiä joukkueen pelaajistossa tai pelityylissä tuskin lienee odotettavissa. Runsaasti kolmen pisteen heittoja lienee odotettavissa ja Huiman jenkit ovat korin alla avainasemassa. Vauhtia pitämällä Huimalla on mahdollisuudet vastustajaansa horjuttaa.

 

Kuvatekstit: 

Aika tarkkaan 50 vuotta sitten Huima kohtasi Hyvinkään Tahkon seurahistorian ensimmäisessä sm sarjan kotiottelussa. Huima löi Hyvinkään pistein 95-93. Ottelun ratkaisuhahmoksi nousi Huiman tuore amerikkalaisvahvistus Mike Norwood tehden 25 pistettä ja pussittamalla ottelun ratkaisukorin vain muutama sekunti ennen loppua. Norwoodia säestivät onnistuneesti Mikko Honka, 22 pistettä, Matti Honka 13 sekä Jouko Heikkinen 16 pisteellä.

Amerikkalaisvahvistusten hankkiminen oli noina aikoina varsin kovasti erilaista kuin nykyisin youtuben ja muiden nettipalveluiden aikaan. Norwood oli saatu Huimaan toisen amerikkalaispelaajan, Clive Aleksandrin suosituksen perusteella. Norwood oli kuulemma ”better than me” Aleksandrin mukaan. Hyvän vahvistuksen Huima saikin, monen tuohon aikaan pelejä seuranneen mielestä. Junioriosasto oppi pian matkimaan Norwoodin heittotyyliä. Kaudella 1975-76 Norwood pussitti 26,2 pisteen keskiarvolla, mikä on kova ottaen huomioon että tuohon aikaan ei heitelty 3 pisteen heittoja.

Huima haastoi JBA:n Jyväskylässä hyvin

Teksti: Seppo Pänkäläinen

Ottelusta tuli lopulta JBA vastaan Malaci Rhodes -matsi

Koripallon miesten I divisioona A:n runkosarja polkaistiin äänekoskelaisten osalta liikkeelle paikallisottelulla jyväskyläläistä JBA:ta vastaan torstaina vieraissa. Huima antoi kotimaisin voimin pelaavalle JBA:lle jo ennen peliä tasoitusta, kun joukkueen vieraspelaaja Aristote Kalala istui penkillä loukkaantumisen vuoksi.

Ottelu päättyi lopulta kotijoukkueen voittoon 88-78 (53-43), vaikkakin Huimalla oli kaikki saumat vielä voittaa ottelu viimeisellä neljänneksellä.

Ottelu alkoi sekavasti, kuten kauden avauspeleillä tapana on. Paljon harhasyöttöjä molemmin puolin, pallonmenetyksiä, ohiheittoja, hirveää yrittämistä ja rikkeitä.

Ensimmäinen jakso pysyi tasaisena JBA:n johdettua peliä tuossa vaiheessa 21-20.

Toisella jaksolla JBA sai vähän paremmin pelään jiiriin ja voitti jakson 32-23 johtaen näin tauolla ottelua 53-43. Yleensä hyvänä kolmen pisteen heittäjänä tunnettu JBA oli tässä vaiheessa Huimaa huonompi mutta vastaavasti kakkosissa selvästi parempi. JBA:sta pisteille – tasaisesti – oli puoliaikaan mennessä yltänyt yhdeksän pelaajaa, kun taas Huimasta vastaavaan oli pystynyt kuusi pelaajaa.

Huiman kannalta hienoa oli, että illan kuninkaaksi oli nousemassa Malachi Rhodes. Isokokoinen hyökkääjä teki puoliaikaan mennessä 16 pistettä. Ulkomaanavuilta sellaista odotetaan, mutta pienikokoinen Julius Farin nakutti alun hermoilun jälkeen peräti 12 pistettä.

Kolmannella jaksolla Huima sai JBA:n heittopelin kuriin, oli itse hieman tehokkaampi ja kavensi tilanteen sellaiseksi (eroa seitsemän pistettä), että viimeiselle jaksolle saatettiin lähteä naaraamaan isoa kalaa. Se kala jäi nyt saamatta, kun JBA pystyi heittopelillään pitämään Huiman takanaan. Tässä vaiheessa kolmosten heittoprosentti oli kääntynyt kotijoukkueelle 37-27.

Illan saldo huimalaisittain: Kalalan tehot jäivät näkemättä mutta Rhodes on ihan kultakimpale (nyt 33 pistettä ja 17 levypalloa). Farinissa on paljon potentiaalia (17 pistettä) ja kunhan Atte Metsälä, Lenni Laajala ja Onni Niinikoski saavat pelinsä kulkemaan, niin hyvähän siitä tulee.

JBA:n parhaat pistemiehet olivat Elias Särkkä 17 ja Otto Frilander 16.

Huiman pääkäskijä Tommi Koskinen harmitteli pelin jälkeen sitä, että joukkue antoi JBA:n rellestää eka puoliajalla (53), kun taas toisella puoliajalla JBA pysyi pihdessä (35 pistettä).

– Ei oltu alussa tarpeeksi fyysisiä eikä heittopeli kulkenut. Rhodes oli loistava mutta hön tarvitsee tukea muilta. Nyt vaan eivät muut osuneet. Kokemattomiahan meidän pelaajat mutta toivotaan, että muutkin alkavat osua kuin Rhodes.

Huiman toinen amerikkalainen on pitkään poissa peleistä ja uuden ulkomaalaisen hankkiminen on vaikeaa, joten Koskisen toiveeseen on syytä yhtyä.

Seuraavaksi Huima kohtaa kotonaan ToPon sunnuntaina 19. lokakuuta kello 17 Pankkarilla.

Huiman naisten sarja-avaus tuloksellisesti kehno

Teksti: Seppo Pänkäläinen

Peliin mahtui kuitenkin myös paljon positiivista, kuten Ilona Wegeliuksen levypallopeli.

Naisten koripallon I divisioonassa pelaava Äänekosken Huima aloitti sarjakautensa hyvin ylemmällä sarjatasolla. Ensimmäinen jakso pääkaupunkiseudun Leppävaaran Pyrintöä vastaan vieraspelissä päättyi 24-17 ja joukkue oli mukana taistelemassa voitosta. Toisella jaksolla ote kuitenkin repsahti (17-9) ja LePy karkasi voittoon. Ottelu päättyi jälleen neljännen jakson hyvän taistelun jälkeen 83-46 (41-26).

Lopputuloksena numerot ovat tylyt, mutta ottelun sisäiset tilastot puhuvat paljon tasaisemmasta pelistä. Ratkaisevia tekijöitä ottelussa olivat kotijoukkueen liigatasoinen Minna Mali, joka teki 19 pistettä sekä Camilla Simola, joka heitti 16 pistettä. Kokemus näkyi.

Huimasta paras pistenainen oli Jasmin Hakonen (12) sekä paras levypallokahmuri Ilona Wegelius (peräti kahdeksan). Yhdeksästä pöytäkirjaan merkitystä pelaajasta seitsemän teki pisteitä. Kokemusta kaikki tyynni.

Päävalmentaja Marianne Koskinen, luvut olivat tylyt mutta kyllä kai peliin mahtui jotain hyvääkin?

– Kyllä. Uskallettiin jo ajaa kohti koria. Eteenpäin mentiin. Tiedettiin sarja kovaksi. Siinä, missä viime kaudella ei tarvinnut ylittää itseään, nyt sitä tarvitaan. Tämä oli meille vasta kolmas peli (kaksi harkkapeliä). Emme luonnollisestikaan ole vielä sarjan vaatimalla tasolla, etenkään kokenutta LePyä vastaan. Mutta me harjoittelemme hyvin.

– Ottelussa tuli 34 pallonmenetystä, joista vastustaja teki 29 pistettä. Tällä sarjatasolla kaikki on nopeampaa, ratkaisut pitää tehdä nopeasti. Ja jos missaat heittopaikan, niin se meni jo, Koskinen kertoi kotimatkalla.

LePyn naisten joukkueen tavoitteena on seuran ilmoituksen mukaan ”mahdollistaa LePyn junioreille sekä kaikille halukkaille tyttöpelaajille pelaaminen naisten 1. divisioonassa joko ponnahduslautana eteenpäin tai uransa korkeimpana tasona sekä luoda esikuvia nuorille koripalloilijan aluille”. Teksti voidaan tulkita niin, että seuralle riittää sarjapaikan varmistaminen. Ja sitähän Huimakin hakee.

Huiman naisten seuraava peli on sunnuntaina 19. lokakuuta kello 14. Silloin Huimattaret kohtaavat kotonaan aina vahvan Turun NMKY:n.

Huiman naiset avaavat kautensa Espoossa 9.10.

Äänekoskelainen koripallohuuma palaa huipulle, kun Huiman naiset tekevät pitkän odotuksen jälkeen paluun Naisten 1. divisioonaan. Kuuden vuoden tauon jälkeen sinikeltaiset värit nähdään jälleen valtakunnallisessa sarjassa ja kausi starttaa torstaina 9. lokakuuta Espoossa, kun vastaan asettuu Leppävaaran Pyrintö (LePy).

Ensimmäinen kotipeli pelataan sunnuntaina 19. lokakuuta, jolloin Pankkari Areenalla juhlistetaan koripallon 80-vuotista taivalta Äänekoskella. Vastaan asettuu Turun NMKY ja ottelu toimii kunnianosoituksena paikallisen koripalloilun pitkälle ja vahvalle perinteelle.

– Me ollaan saatu pelata kauden alkuun mennessä kaksi harkkapeliä ja niiden avulla on haettu rutiinia ja rentoutta, kertoo joukkueen valmentaja Sanna Jämsén. – Avaukselta odotan rohkeutta ja uskallusta haastaa kokeneita vastustajia. Kotipeleissä toivon tietenkin, että yleisö löytää Pankkarille sankoin joukoin. Se olisi upea alku kaudelle ja toisi koko joukkueelle valtavasti virtaa.

Myös joukkueen kapteeni Tiia Konola odottaa kauden alkua innolla:
– Tuntuu tosi hyvältä palata valtakunnalliselle tasolle. Jokainen peli on meille tärkeä ja kentällä annetaan varmasti aina kaikki. Erityisesti odotan kotipelejä – olisi hienoa nähdä Pankkarin lauteilla paljon porukkaa ja tehdä peleistä iloisia perhetapahtumia.

Lämpimästi tervetuloa Pankkari Areenalle kannustamaan Huiman naisia kauden käynnistyessä toden teolla.

Naisten joukkueen kotipelit kaudella 2025-2026

su 19.10. klo 14 Huima-TuNMKY
su 26.10. klo 14 Huima-Pantterit
su 23.11. klo 14 Huima-HNMKY
su 7.12. klo 14 Huima-Honka II
su 14.12. klo 14 Huima-EBT

2026
su 11.1. klo 14 Huima-PeKa
pe 30.1. klo 19 Huima-JBA
su 22.2. klo 17 Huima-Vilpas

Divarit käynnistyvät – Tilaa M1DA, N1D tai runkosarjapassi, tue suosikkiasi ja katso kaikki ottelut!

Kausipassilla näet kaikki haluamasi Divisioonan runkosarjan ottelutsuorana ja tallenteina.
Valitse oma sarjasi, osta passisi ja elä jokainen hetki mukana!

Jokainen ostos on tuki joukkueellesi — tehdään tästä kaudesta yhdessä unohtumaton!

Kausipassin hinta: 69 €

Kausipassit

Naiset: Huima N1D – tilaa tästä
(sisältää kaikki N1D-sarjan runkosarjan ottelut kaudella 2025–2026)

Miehet: Huima – tilaa tästä
(sisältää kaikki M1DA-sarjan runkosarjan ottelut kaudella 2025–2026)

Huiman naisten yksittäiset pelistriimit

To 9.10. klo 18.30 Lepy–Huima → Katso ottelu »
Su 19.10. klo 14
Huima–TuNMKY → Katso ottelu »
Su 26.10. klo 14 Huima–Pantterit → Katso ottelu »
Su 2.11. klo 15 Catz–Huima → Katso ottelu »
Su 23.11. klo 14 Huima–HNMKY → Katso ottelu »
Pe 5.12. klo 17.30 PuHu–Huima → Katso ottelu »
Su 7.12. klo 14 Huima–Honka II → Katso ottelu »
Su 14.12. klo 14 Huima–EBT → Katso ottelu »
Su 21.12. klo 14 Pyrintö–Huima → Katso ottelu »
Su 11.1. klo 14 Huima–PeKa → Katso ottelu »
Su 18.1. klo 15 Feeniks–Huima → Katso ottelu »
Su 25.1. klo 17 ToPo–Huima → Katso ottelu »
Pe 30.1. klo 19 Huima–JBA → Katso ottelu »
Su 8.2. klo 17 Lemkem–Huima → Katso ottelu »
Su 15.2. klo 17 HyPo–Huima → Katso ottelu »
Su 22.2. klo 17 Huima–Vilpas → Katso ottelu »

Huiman naiset harjoitusottelussa Pankkari Areenalla lauantaina 4.10.

Huiman naisten edustusjoukkue jatkaa valmistautumistaan tulevaan Naisten 1. divisioonaan lauantaina 4. lokakuuta, kun Pankkari Areenalla pelataan harjoitusottelu Lappeenrannan Catzia vastaan. Ottelu alkaa klo 14.30 ja tarjoaa yleisölle jännittävän ennakkomakupalan ennen virallisen kauden alkua.

Joukkueet kohtasivat jo syyskuussa Lappeenrannassa, missä Huima nappasi niukan, yhden pisteen voiton. Nyt kotikentällä haetaan jatkoa voitokkaalle alulle ja lisää yhteisiä onnistumisia ennen sarjan alkua.

Tervetuloa koko perheen voimin lauantaina Pankkarille kannustamaan Huiman naisia ja nauttimaan vauhdikkaasta koripallosta – yhdessä virittäydymme tulevaan kauteen!

Liput harjoitusotteluun: 8 € / 5 € / Naisten kausikortti

Joukkueen oma kahvio palvelee alakerrassa tuttuun tapaan!

Ps. Muistathan hyödyntää kausikorttikampanjamme! Kampanja on voimassa lauantain peliin saakka, ja jokainen 59 €:n kausikortin ostaja saa kaupan päälle Huima-avaimenperän sekä kahvilipukkeen joukkueen kahvioon.

Huimalle tappiot viikonlopun turnauksessa

Teksti: Teemu Blom

Huiman miesten edustusjoukkue kärsi tappiot molemmissa viikonlopun peleissään. Perjantai-iltana JBA oli parempi pistein 66-89 kun taas sunnuntaina iltapäivällä AC Oulu Basket vei voiton pistein 52-76. Turnauksen voittajaksi selviytyi Jyväskylä voittaen molemmat ottelunsa.Yleisö löysi tiensä hyvin Pankkarin lehtereille, yleisömäärät olivat varsin lähellä normaalien sarjapelien määriä vaikka viikonloppuna oli muitakin urheilutapahtumia joka lähtöön.

Huimalle pelit olivat syksyn ensimmäiset. Amerikkalaisvahvistukset Malachi Rhodes ja Aristote Kalala olivat saapuneet Äänekoskelle vasta keskiviikkoa vasten yöllä joten miehet olivat ymmärretävästi vielä väsyneitä eikä yhteisharjoituksia pelikavereitten kanssa ollut ehtinyt kertyä. Uusina poikina Huima riveissä esiintyivät myös Oulusta siirtyneet Julius Farin sekä Niilo Salovaara. Tatu Kayser puolestaan oli liittynyt Huiman riveihin Joensuun Katajasta.

Huiman Malachi Rhodes oli väsymyksestä ja Jetlaagista huolimatta turnauksen paras pistemies tehden perjantaina 22 ja sunnuntaina 16 pistettä eli yhteensä 38. Aristote Kalala teki 23 (18+5), Tatu Kayser 17 (8+9) Julius Farin 18 (14+4).

Valmentaja Tommi Koskinen jutteli rauhalliseen tyyliinsä viikonlopun pelien jälkeen: – pelattiin todennäköisesti sarjan kahta kärkijoukkuetta vastaan eikä odotukset olleet niin suuria vähäisen pelirutiinin takia. Etenkin MAlachi Rhodes vaikuttaa olevan sen tyylinen kaveri mitä odotimmekin, Aristo Kalala tarvitsee vähän enempi ohjausta taktisen pelaamisen suhteen. ensimmäisissä otteluissa kaikilla on paljon näyttämisen halua että pelaaminen menee helposti myös ylisuorittamisen puolelle. Kärsimme ennätysmäärän pallon menetyksiä viikonlopun aikana. Tästä peli alkaa sitten parantua harjoittelun myötä.

Huima pelaa vielä 4.10 harjoitusottelun Oulussa ja varsinainen sarja alkaa 9.10 torstaina vieraspelillä Jyväskylää vastaan.

Huiman miesten kauden avaus harjoitusottelu päättyi JBA:n voittoon

Teksti: Teemu Blom

Huima pelasi pelikauden 25-26 ensimmäisen ottelunsa Pankkarilla perjantaina. Jyväskylän JBA kuittasi avausvoiton nimiinsä selvästi pistein 66-89. Jyväskylä oli ehtinyt pelata muutaman harjoitusottelun ja se vaikutti selvästi paremmin valmistautuneelta ja valmiimmalta. Avausneljännekseltä tultiin tilanteessa 9-18. Toisella neljänneksellä Huima kiilasi hetkeksi tilanteeseen 19-20 mutta sitten JBA karkasi hyvin osuneiden kolmen pisteen heittojensa ansiosta reiluun taukojohtoon 27-50.

Ottelun toinen puolikas sujuikin tasalukemissa 39-39 ja jyväskyläläiset varmistelivat voittonsa.

Huimasta pisteiden valossa esillä olivat uudet tulokkaat, vielä jetlaagista kärsineet jenkit Malachi Rhodes 22 pistettä, Aris Kalala 18, ilahduttavasti peliä pyörittänyt Julius Farin 14, sekä korin alla hyvin raatanut Tatu Kayser 9 pistettä. Sen sijaan ”omille vanhoille” pelaajille Veeti Jämsen, Onni Niinikoski ja Joona Lasarov jäi pisteiden valossa parantamisen varaa. Kaikki kolme tekivät yhteensä 2 pistettä. Kuten harjoitusotteluiden luonteeseen kuuluu peliaikaa saivat kaikki pöytäkirjaan merkityt. Pois Huiman riveistä perjantaina olivat Atte Metsälä, Santeri Mäntynen sekä Gleb Sokolov.

JBA onnistui tasaisella rintamalla, paras pistemies oli 4 kolmen pisteen heittoa tykittänyt Elias Särkkä, 14 pistettä, 12 pistettä teki Tony Rautiainen ja 10 pisteeseen ylti Viljami Valtonen.

Joukkuetilastojen valossa suurin ero tuli 3 pisteen heitoissa joissa JBA onnistui peräti 16 kertaa 50 yrityksestä,  Huima puolestaan pääsi yrittämään kolmen pisteen heittoa vain 15 kertaa ja onnistui kahdesti. Levypallot JBA voitti 44-36.

Turnauksen pelit jatkuvat huomenna lauantaina Oulu- JBA pelillä joka pelataan Liikuntatalolla klo 15. Sunnuntaina puolestaan Huima kohtaa Pankkarilla Oulun klo 14.

Huima Basketball