Otteluennakon tarjoaa Agco Reman- Huiman vastustajaksi Pyrintö Akatemia A

Huiman kohtaa Pyrintö Akatemia A:n
Perjantaina 7.11 Huimalla siis vastassa Tampereen Pyrinnön reservijoukkue, Pyrintö Akatemia A. Pyrintö koostuu pääasiassa nuorista kehityskelpoisista kavereista jotka hakevat paikkaa korisliigassa. Aikaisemmissa kohtaamisissa Huima on onnistunut voittamaan kaikki kolme viimeisintä kotiotteluaan Pyrintöä vastaan pistein 108-95, 95-93 ja 80-77. Kun taas vastaavasti Tampereella pelatuissa otteluissa Pyrintö kuitannut voitot 90-73 ja 80-68.
Tällä kaudella tähän asti Pyrintö on pelannut neljä ottelua ja onnistunut voittamaan niistä kaksi. Kotiotteluissaan JBA:ta ja HBA:ta vastaan Pyrintö on ottanut suurinumeroiset tappiot kun taas sitä vastoin molemmat vieraspelinsä tamperelaiset ovat voittaneet Raidersia ja Lappeenrantaa vastaan pelatuissa otteluissa. Parhaita pistemiehiä ovat olleet Jaakko Nieminen 20pistettä per peli, Otto Räisänen 12,3pistettä, sekä Aaron Montonen 11,8pistettä per peli. Merkille pantavaa on että nämä kaikki edellä mainittua poikaa pelaavat myös seuran korisliigajoukkueessa joten eivät välttämättä esiinny kaikissa peleissä reservijoukkueen mukana. Joukkuetilastoissa Pyrintö on kahden pisteen heittojen osalta sarjan 9. sijalla 51% onnistumisella, kolmen pisteen heitoissa sarjan 4. paras 29% onnistumisella sekä vapaaheitoissa sarjan paras 75,4% tarkkuudella.
Huiman kausi sitä vastoin on alkanut haastavissa merkeissä. Ensimmäiset neljä peliä ovat päättyneet tappioon. Joukkuetta ovat vaivanneet toisen ulkomaalaisvahvistus Aris Kalalan polvivaivat sekä koko joukkuetta koetellut syysflunssa. Sunnuntain pelissä Oulussa riveistä puuttuivat Kalalan lisäksi Santeri Mäntynen, Atte Metsälä, Onni Niinkoski, sekä Julius Farin. Myös Valmentaja Tommi Koskinen on ollut flunssan takia poissa kahdesta viime pelistä sekä harjoituksista jo parin viikon ajan. Pyrintö-ottelua edeltävällä viikolla Koskinen kuitenkin tähän tietoon palaa paikalleen pääkäskijäksi ja toivottavasti myös rosteria saadaan viikon aikana vahvistettua sairastuvan puolelta pelaavaan kokoonpanoon. Huima toivottaa kaikki kannattajansa tervetulleeksi kannustamaan Huima voittoon! Ottelu alkaa perjantaina klo 18.30
Historia osaston teksti
Historiaosaston kuvat ovat tällä kertaa Huiman historian toiselta sm-kaudelta 1976-77. Huima hävisi heti syksyllä 6 ottelua putkeen ja tuossa tilanteessa pelättiin jo sarjapaikan puolesta. Siihen aikaan runkosarjan otteluita oli vain 18. Seitsemäs kerta kuitenkin sanoi toden, voittotili aukesi ja Huima nousi lopulta mukavasti sarjan keskivaiheille.Syksyn aikana Huimalla oli ollut mm. vahvistusongelmia. Lopulta viime tipassa saatu 206cm Myron Schuckman saapui Äänekoskelle vaimoineen ja pelasi lopulta hyvän kauden.

Lähellä oli! Huiman naiset hävisi Catzille vain kahdella pisteellä

Teksti: Seppo Pänkäläinen
Kuvat: Heini Konola

Äänekosken Huiman naisten I divisioona -sarjan koripallojoukkue matkusti sunnuntaina Lappeenrantaan Catzin vieraksi. Ottelusta saattoi odottaa tiukkaa vääntöä, kun Catzilla oli ennen illan peliä vain yksi voitto ja Huima oli parantanut peliään. Kumpikin joukkue oli tilastollisesti lähellä toisiaan, ja Huima voitti valmistavassa ottelussa Catzin vieraissa syyskuussa.

Ja niinhän siinä kävi, että ottelusta tuli todella tiukka. Johto vaihteli mutta lopulta Catz oli parempi luvuin 66-64 (34-37). Ratkaisu tapahtui harmittavasti viimeisellä neljänneksellä (16-13).

Ensimmäinen jakso oli ennakko-odotusten mukaisesti tasainen. Se päättyi kotijoukkueelle 23-22, mutta huimattaret olivat täysin mukana. Nähtiin varsinaista heittorumbaa ja vähemmän hyvää puolustamista.

Toisella jaksolla liinat pantiin kiinni, ja Huima käänsi ottelua edukseen, vaikka tasaista oli nytkin. Jakson voitti Huima 11-15 ja tauolle mentiin vieraiden johdossa 34-37.

Ratkaisu tapahtui viimeisellä jaksolla. Tilanteesta 57-57 kotijoukkue näytti karkaavan mutta Huima kuittasi vielä hienosti tilanteeksi 66-64. Siihen se sitten valitettavasti jäikin. Mutta hieno taistelu ja osoitus paremmasta.

Kotijoukkueen pelaajat heittivät laajalla rintamalla tasaisesti, kolmoset menivät suhteellisen tasaisesti joukkkueiden kesken mutta kakkosissa ja levypalloissa Catz oli vieraitaan terävämpi.

Huimasta voi esiin nostaa – totutusti – Karoliina Rytkösen, joka teki 18 pistettä sekä Essi Häkkisen, joka pussitti 13 pistettä.

– Kausi jatkui niin kuin olen sen ajatellutkin jatkuvan. 4-5 peliä menee sarjaan tutustumiseen. Kokonaisuudessaan illan peli oli hyvä, kauden parasta mutta kolikolla on aina se toinen puoli. Lopussa olisi voitu voittaa levypallo ja kääntää peli meille. On harjoiteltu hyvin ja pelaajat ja joukkue menevät pienin askelin eteenpäin. Ja täytyy muistaa, että meillä on joukkueessa tyttöjä, jotka pelaavat myös nuorten sarjaa, päävalmentaja Marianne Koskinen kertoi pelin jälkeen.

Nyt oli siis kauden ensimmäinen voitto todella lähellä, joten tulisiko sellainen seuraavasta kotipelistä sunnuntaina 23. marraskuuta, kun Pankkarilla vastaan asettuu Helsingin NMKY kello 14.

 

Huimalle tappio Oulussa

Seppo Pänkäläinen
Miesten koripallon I divisioona A:.n sunnuntaisessa runkosarjan ottelussa ACO Basket-Äänekosken Huima oli etukäteen vain yksi suosikki, niin monet asiat olivat Huimaa vastaan.
Oululaiset johtivat sarjaa puhtaalla pelillä, Huima taas oli hävinnyt kaikki ottelunsa.
Huiman päävalmentaja Tommi Koskinen oli yhä sivussa eikä Aristotete Kalalan nimeä ollut pöytäkirjassa.
Niinpä ei ollut ihme, että oululaiset voittivat 98-48 (45-30). Nihkeästi mutta kuitenkin lopulta selkeästi.
Etukäteen joukkueiden hyökkäystehot olivat suurin piirtein samalla tasolla mutta oululaisten puolustaminen oli ollut tehokkaampaa. Tässä suhteessa muutosta ei yhdessä illassa tapahtunut -paitsi Huiman hyökkäystehojen osalta. Materiaaliltaan viime kauden oululaisraunioille rakennettu, kovan rahan ACO on sarjan parhaita.
– Kolmatta kertaa Oulu vastassa tähän syksyyn. Meidän täytyy olla valmiina Oulun kokokentän pelaamiseen molemmissa kenttäpäädyissä, Huiman (pää)valmentajana Koskisen poissa ollessa ollut Otto Jämsen kertoi ennen peliä.
– Hyvä harjoitusviikko takana ja nyt tavoitteena on siirtää sama meininki ottelutapahtumaan. Meidän pitää määrittää tempo ja olla aloitteellisia puolustuksessa. Huima näytti harjoitusotteluissa meitä vastaan vaarallisuutensa, ACO Basketin päävalmentaja Aleksi Koskinen ennakoi.
Huima pani hyvin hanttiin ottelun alusta. Ensimmäinen jakso meni kotijoukkueella 20-13 ja toinen 25-17 mutta Huima oli niin sanotusti tappituntumalla.
Toisella puolikkaalla tasoero kuitenkin muuttui todellisiksi luvuiksi tulostaululla, kun ACO Basket voitti kolmannen jakson 26-8 ja neljännen 27-10.
Huiman kapteeni Veeti Jämsen otti nyt isompaa roolia hyökkäyspäässä ja teki 14 pistettä. Malachi Rhodes oli silti totutusti joukkueen pistekunkku, mutta jäi nyt 15 pisteeseen, kun hän on tottunut tuplalukuihin. Kun vastustajalla samaan aikaan kuusi pelaajaa heitti kaksinumeroiset, niin lopputulosta ei tarvitse ihmetellä. Huimalaisille tuttu Tiitus Kuukkanen muun muassa heitti 13 pistettä.
Ilta ei ollut Otto Jämsenille helppo eikä suosiolleni.
– Ei ollut takamiestä. Julius Farin, Atte Metsälä ja Onni Niinikoski puuttuivat. Otettiin junioreita mukaan lyhyellä varoitusajalla aamulla. Kaapo Kiiski pelasi hyvin, teki ensimmäiset pisteensä aikuisten sarjassa. Olisi tarvittu ihan pöljä päivä voittoon tänään. Toinen puoliaika oli aika kehnoa, ensimmäinen puoliaika sen sijaan ihan kelvollista.
Huima kohtaa seuraavaksi kotonaan perjantaina  7. marraskuuta Pyrintö Akatemian kello 18.30. Jokohan silloin olisi luvassa pistepussin täyttyminen.

Huiman naiset olivat yllättää sarjakonkari Pantterit Pankkarilla

Teksti: Seppo Pänkäläinen
Kuvat: Heini Konola

Vain ensimmäisen jakson romahdus esti kauden avausvoiton. Päävalmentaja Koskinen näki illassa paljon hyvää.

Äänekosken Huiman naiset taistelivat upeasti kotisalissaan Pankkarilla sunnuntaina I divisioonan ottelussa helsinkiläistä Panttereita vastaan. Ottelu päättyi lopulta 59-70 (26-40) mutta jälleen Huimattaret otti askelia kohti parempaa. Harmittamaan jäi, että kolme viimeistä jaksoa Huima voitti pisteellä, mutta kun ensimmäinen jakso meni vastustajalle 12 pisteellä, niin kiri ei riittänyt. Mutta hyvältä näyttää.

Runkosarjan kahden pelin jälkeen oli lupa odottaa, että sekä Huiman hyökkäyspää terävöityy edelleen (46 ja 64) ja että puolustaminen tiivistyy (83 ja 71). Ja vaikka Pantterit oli voittanut ensimmäisen pelinsä, oli Huiman naisilla ennakkoon kaikki mahdollisuudet voittoon.

Ja niinhän siinä kävi, että taisteluottelu matsista tuli ja se voittokin oli lähellä.

Ensimmäisellä jaksolla Huima roikkui hyvin mukana aina tilanteeseen 8-10. Karoliina Rytkönen, Juuli Jämsén ja Essi Häkkinen heittivät rohkeasti. Vastustaja kuitenkin rankaisi pallonmenetyksistä niin, että ensimmäinen jakso päättyi vieraille 12-24.

Toiselle jaksolle tuli terävöitynyt Huima. Ei enää pallonmenetyksiä ja kun vastustajan heittopeli sakkasi, jakso meni vieraille vain 14-16. Huima parannus ensimmäiseen jaksoon.

Kolmannella jaksolla sama meno jatkui. Pantterit hankki nopeasti viisi joukkuevirhettä ja Huima puristi jakson lukemiin 15-15. Näin ollen kaikki oli auki viimeiselle jaksolle, josta tulikin mielenkiintoinen.

Esiin astui tässä vaiheessa Jasmin Hakonen, joka heitti rohkeasti kolmosia. Osa meni sisään, osa ei, mutta heitot pitivät Pantterit varpaisillaan. Lopulta tarvittiin Panttereiden kapteeni Emma Ahola, joka kylmäpäisillä ratkaisuilla piti huolen siitä, että Huima ei päässyt 11 pistettä lähemmäksi. Jakso silti Huimalle 18-15 ja lupaus paremmasta pisteitä ajatellen.

Suhteellisen tasaista oli myös tilastollisesti: levypallot vieraille 42-58, kakkoset 34-36 ja kolmoset 19-31.

Huimasta Jämsén ja Hakonen heittivät 14 pistettä, Rytkönen 12 ja Lumi Lehtonen hienosti yhdeksän pistettä. Panttereiden Ahola oli silti illan kuningatar, tehden muun muassa 21 pistettä.

Huiman päävalmentaja Marianne Koskinen oli syystäkin ylpeä omistaan. Hän harmitteli ensimmäisen jakson repsahdusta mutta näki paljon hyvää joukkueen pelaamisessa.

– Hyvillä mielin voi olla. Katselin ennen peliä Pantterit-videoita ja tiesin, että kokenut, iskukykyinen ja pitkään yhdessä divaria pelannut joukkue tulee vastaan. Tosi ylpeä voin omista olla. Puolustamiseen menee vielä paljon energiaa, mikä on poissa hyökkäämisestä. Mutta ei mitään syytä laittaa päätä pensaaseen. Pikkuhiljaa se sieltä tulee. Erityisesti Lumi Lehtosen puolustaminen tänäään oli hienoa katsottavaa.

Huima pelaa seuraavan kerran ensi sunnuntaina 2. marraskuuta kello 15. Silloin edessä on vieraspeli Lappeenrannan Catzia vastaan.

 

Huima-HNMKY raportti – Avausvoitto antaa odottaa itseään

Teksti    Seppo Pänkäläinen
Miesten koripallon I divisioona A:n lauantaisessa ottelussa Äänekosken Pankkarilla Huimalla oli mahdollisuus ottaa kauden ensimmäinen voitto kolmannessa runkosarjan pelissään. Valitettavasti vierailija Helsingin NMKY oli eri mieltä. Vieraat repivät jo ensimmäisellä puolikkaalla johdoksi 26-54, jatkoivat siitä ja voittivat ottelun lopulta 75-92. Huiman huima takaa-ajo toisella puolikkaalla ei riittänyt.
Tulos oli sikäli omituinen, että joukkueiden viimeaikaiset kohtaamiset ovat olleet tasaisia. Harvoin, jos koskaan Huima on 20 minuutissa jätetty 26 pisteeseen.
Ensimmäisellä puolikkaalla vieraista onnistui pisteiden teossa peräti yhdeksän pelaajaa, kun Huimasta onnistui kuusi.
– Normaalista poikkeava viikko on takana. Onneksi suurin osa pelaajista on pysynyt terveenä ja takana on hyvä harjoitusviikko. Helsingin Namika on ollut alkukauden paras hyökkäyslevypallojoukkue, joten levypallopelaamisen ja puolustuksen täytyy olla kunnossa, jotta pisteet jäävät Äänekoskelle, Huiman valmentajana ottelussa koronan jälkeen ensimmäistä kertaa esiintynyt Otto Jämsén kertoi ennakossa, kun joukkueen pääkäskyttäjä Tommi Koskinen oli sairauden vuoksi poissa.
– Huiman kotimaiset takapelaajat ovat pelanneet hyvin alkukaudesta ja ulkomaalaishankinnat tuntuvat osuneet kohdilleen. Joukkueesta löytyy runsaasti korintekotaitoa, joten puolustuspään intensiteetti ja levypallopelaaminen ovat illalla avainasemassa, Namikan päävalmentaja Tuomas Oja ennakoi.
Levypalloissa Huima ei lauantaina hävinnyt, kolmosten heittämisessä sen sijaan Huima jäi vastustajan jalkoihin.
Malachi Rhodes Huimasta teki ottellussa 31 pistettä – totuttuun tapaan -, Atte Metsälä 11 ja Aristote Kalala 10.
Huiman peliä lauantaina johti Otto Jämsén.
– Kaveri heitti eka puolikkaalla kovalla prosentilla. Toinen puoliaika oli enemmän sitä, mitä halutaan mutta ei 20 minuuttia riitä. Rhodesin toisen puoliajan 23/8 oli hyvää, samoin Aten (Metsälä) pelaaminen oli ok.
Huiman seuraava peli on sarjaa johtavan ja Korisliigaan hamuavan oululaisen ACO Basketin vieraana sunnuntaina 2. marraskuuta kello 17
Kuvat  Esa Happonen

Otteluennakon tarjoaa Agco Reman- avausvoitto haussa

Huiman hienot juhlat on juhlittu ja vaikka pelipäivä onkin aina juhlapäivä voidaan sanoa että luvassa on paluu normaaliin arkeen. Edustusjoukkueen osalta juhlaottelu päättyi kelvollisen alun jälkeen tappioon vaikka voittokin oli tyrkyllä. Pelikauden toiseksi vastustajaksi saapuu lauantaina 25.pv toinen tuttuakin tutumpi helsinkiläisvieras kun Äänekoskelle saapuu vieraaksi Helsingin NMKY.
Parina viime kautena Namika ei ole sijoittunut aivan sarjan kärkipäähän vaan joukkue on koostunut pääasiassa nuorista tulevaisuuden lupauksista. Joukkueitten viidestä viime kohtaamisesta Namika on onnistunut voittamaan kolme viimeistä kun taas Huima vastaavasti pari sitä edellistä. Helsingissä viime ja edellisellä kaudella Namika on kuitannut niukat yhden pisteen voitot ja Äänekoskella edellissyksynä Namika voitti jatkoajan jälkeen pistein 85-90.
Tämän kauden osalta Namikalla on plakkarissaan kahdesta ottelusta voitto ja tappio. Avausottelussaan helsinkiläiset kukistivat Raidersin Järvenpäässä pistein 58-94 kun taas viime sunnuntaina Namika hävisi JBA:lle pistein 70-94. Paras pistemies on ollut aiemmilta vuosiltakin tuttu Lenni Hervola 15 pistettä per peli, peräti 209 senttinen Leo Tokoi on tehnyt pisteitä 14 per ottelu sekä 192senttinen Nikolas Kataja myöskin 14 pistettä. Hyvin peliä tekevän Lenni Hervolan mukana Namika kuitenkin joko seisoo tai kaatuu, joten tämä huimalaisten pitää tarkkaan muistaa. Joukkuetta valmentaa tuttuun tapaan Tuomas Oja.
Huiman kausi on alkanut kuten kolme tätä edeltävääkin pelikautta, kahdella tappiolla. Jotta trendi saataisiin viimeinkin poikki on joukkueen vaan kerta kaikkiaan osoitettava ryhdistäytymistä. 20 minuutin peli ei tule riittämään Namikaakaan vastaan vaan peliotteen on pysyttävä täysi 40 minuuttia. Löysäilyyn tai tyhmiin pallon menetyksiin ei ole varaa. Jokaisen on suoriuduttava vähän paremmin. Lite bättre sanoisi ruotsalainen. Ilon aiheitakin Huiman syksyyn on kuulunut. Malachi Rhodes on pelannut varsin hyvin. Kahden kierroksen jälkeen amerikkalainen johtaa sekä piste että levypallotilastoa sarjassa. 27,5 pistettä ja 14 levypalloa per peli. Myöskin Oulusta siirtynyt Julius Farin on suoriutunut hyvin. Hänen saldonsa on 12,5 pistettä per ottelu. Atte Metsälä pelasi etenkin Torppa pelin ekan jakson loistavasti. Tatu Kayser on onnistunut tekemään 7,5 pistettä per peli, muilla pojilla sen sijaan parantamista riittää että päästään omalle tasolle.
Kuvateksti
Tämänkin kertainen vastuksemme on tuttuakin tutumpi menneiltä vuosilta. Huima ja peräti 7 Suomen mestaruutta voittanut HNMKY ovat kohdanneet vuosien varrella useita kertoja. Merkille pantavaa on ollut että niin kuin tuolloin 70-luvulla kuin nyt 2020-luvulla nuo kohtaamiset etenkin Äänekoskella ovat olleet varsin tasaisia. Pelikaudella 1977-78 Huima löi Namikan niukasti pistein 87-85 Hiskinmäen salissa. Tuossa ottelussa Huimasta olivat onnistuneet Kelly Pietikäinen 20, Heikki Hyppönen 15 sekä Jouko Heikkinen 24 pistettä. Helsingin joukkueesta onnistuneita olivat Gerald Lee 36 pistettä. Keijo Pitkänen 26 sekä Raimo Mäntynen 10 pistettä. Viimeksi mainittu on muuten Huimassa pelaavan Santeri Mäntysen setä. Tuo kausi päätti Huiman kolmivuotisen taipaleen sm sarjassa ja kevään 1978 jälkeen Huima pelasi sm sarjaan seuraavan kerran 1981 syksyllä.

Uutiset ja artikkelit

Huiman valmentajalegenda Markku Ranta sai nimensä Pankkarin seinälle

Teksti ja kuva: Seppo Pänkäläinen

”Kun siihen aikaan tiimit olivat pieniä, piti lähteä, kun velvollisuus kutsui”
-Markku Ranta-

Äänekoskelainen koripallolegenda, valmentaja Markku Ranta palkittiin sunnuntaina Äänekosken Huiman kotiluolassa Pankkarilla hieman ennen miesten I divisioona A:n ottelua Huima-ToPo. Ranta sai Pankkarin seinälle laatan, jossa on hänen nimensä.

Ranta oli yksi niistä uurastajista, jotka loivat äänekoskelaisen koripallon Hiskinmäelle. Ranta on muistellut viettäneensä Hiskinmäellä ”monta tuntia”.

Hiskimäen niin sanottua kulta-aikaa elettiin 1970-luvulla, jolloin Huima nousi ensimmäistä kertaa koripallon miesten SM-sarjaan 1975 juuri Rannan johdolla. Kaudella 1995–96 Rannan valmentama Huima hävisi I divisioonassa vain yhden ottelun ja nousi jälleen SM-sarjaan.

Ranta valmensi Huimaa vielä 2003-04, kun sinikeltaiset säilyttivät karsinnan jälkeen paikkansa SM-sarjassa. Paluun hän teki vielä kerran Huimaan, se tapahtui 2007. Nyt hän viihtyy Pankkarilla katsojana eikä halua ottaa kantaa Huiman tulevaisuuteen.

– Onhan tämä hieno muistaminen seuralta. Koripallo on ollut niin iso elämääni. Vaimo hoiti lapset ja kotitalouden, mistä hänelle iso kiitos. Kun silloin tiimit olivat pieniä, 1-2 miehen vahvuisia, pakko oli lähteä, jos velvollisuus kutsui. Nythän joukkueissa voi pukumiehiä olla kymmenenkin. Koripallo on antanut minulle paljon, se on ollut elämän suola lasten ja kodin ohella. Palkatonta työtä tehtiin paljon, Ranta muisteli sunnuntaina Pankkarilla.

Ja pitääkö se tieto paikkansa, että Rannan treenit päättyivät useimmiten siihen, että pelaajien piti heittää 10 vapaaheittoa putkeen sisään, muutoin jatkettiin siihen asti, että se onnistui.

– Kyllä. Melkein kaikkien treenien päätteeksi. Ja jos itselle tuli meno, kutsuin valvojan paikalle. Pelaajat hyväksyivät sen, koska se oli säännöissä. Meistä tulikin yksi sarjan parhaimmista vapaaheittäjistä, koska koripallo vaatii toistoja.

Huiman miesten edustusjoukkue on pelannut historiansa aikana pääsarjassa 14 kautta. Paras sijoitus neljäs on vuodelta 1999.

Huiman juhlaottelussa molemmat joukkueet sortuivat kävelyvauhtiin

Teksti: Seppo Pänkäläinen
Kuva: Esa Happonen

Atte Metsälä heitti peräti 18 pistettä ja nosti tasoaan kauden avauksesta.

Miesten koripallon I divisoona A:n sunnuntaiseen kotimatsiin Äänekosken Huima sai vieraakseen Torpan Pojat (ToPo) Helsingistä. Kolme edellistä joukkueiden kohtaamista Huima oli voittanut mutta kumpikin hävisi tämän kauden avausottelunsa, joten juhlavassa illassa oli molemmille joukkueille panosta. Ei saanut Huima toivomaansa voittoa juhlailtaan, vaan ToPo oli lopulta parempi 75-83 (47-44) sinnikkään taistelun jälkeen.

Kun ottelu on tiukka, tilastoista ei yleensä selviä mitään erikoista. Nytkin illassa Huiman Rhodes Malachi voitti ToPon parhaan pistemiehen Markus Rautsalon 22-21.

Hienon ottelun pelannut Huiman Atte Metsälä puolestaan löi ToPon kakkosmiehen Alvar Michelsenin 18-15.

ToPon konkari Eldar Skamo voitti levypallotilastossa Malachin 13-11. Levypallot menivät muutoinkin aika lailla tasan, samoin kolmoset. Vain kakkosissa ToPo oli selkäesti parempi.

Joten annetaan Huiman päävalmentajan Tommi Koskisen kertoa, mihin ottelu ratkesi. Otteluennakossa Koskinen muistutti Huiman korishistoriasta.

– Tämä on Huiman koripallon 80-vuotisjuhlaottelu, joten teemana on back to the roots. Mikä tarkoittaa sitä, että olisi aika palata aggressiiviseen ja vauhdikkaaseen  pelaamiseen.

Et tainnut saada sellaista peliä?

– Kaukana siitä. Käveltiin molemmin puolin. Ei olisi muuta tarvinnut kuin syttyä puolustamaan. Laiskaa peliä. Enemmän back to the blues kuin back to the roots. Atte pelasi hyvän pelin. Julius Farin on sähäkkä mutta muiden osalta ponnetonta tekemistä, Koskinen sanoi.

Etelä-Afrikan avusta Aristote Kalalasta on paljastunut nivelrikko mutta hän pystyy pelaamaan jotenkin.                                                                                                                                                                                                                                                                        Sunnuntain peli oli huimalaisille juhlaottelu. Sunnuntaina tuli täyteen 50 vuotta Huiman ensimmäisestä kaudesta pääsarjassa. 19. lokakuuta 1975 Huima kohtasi Hiskinmäen salissa Hyvinkään Tahkon ja voitti ottelun 95-93. Samalla juhlittiin myös Huiman koripallon 80-juhlavuotta. Koripallotoiminta seurassa aloitettiin vuonna 1945. Edustuskoripallojaoston puheenjohtajana toimii nyt Marko Hakkarainen.

Seuraavaksi Huiman miehet pelaavat kotonaan lauantaina 25. lokakuuta. Tuolloin vastaan asettuu kello 17 alkaen Helsingin NMKY.

Mervi Nurmi palkittiin sunnuntaina

Teksti ja artikkelin kansikuva: Seppo Pänkäläinen

Äänekoskelainen koripallolegenda, valmentaja Mervi Nurmi palkittiin sunnuntaina Pankkarilla Äänekosken Huiman juhlaviikonlopussa. Hänen nimensä ikuistettiin Pankkarin seinälle.

Nurmella on eniten voittoja valmentajana (388) naisten SM-sarjassa kautta aikain. Hän voittanut yhden Suomen mestaruuden, viisi hopeaa, kaksi pronssia ja kaksi cupmestaruutta.

Vuoden valmentajaksi naisten pääsarjassa hänet valittiin kahdesti, 1997 ja 2003. Koripallon Hall of Fame -kunniagalleriaan Nurmi valittiin 2020.

Nurmi on aiemmin todennut, että Suomen mestaruuden voittaminen on mielessä se ykkösasia. Myös nousu SM-sarjaan 1996 oli kova juttu. Jo toisena pääsarjakautena Huima pelasi finaaleissa. Mestaruus tuli sitten 2003. Tuolloin Huima voitti finaalissa helsinkilåisen Pantterit 3-2-. Silloin oli Äänekoskella koripallobuumi ja salit täynnä katsojia.

Miltä tämä tuorein tunnustus tuntuu?

– Hienolta, ihan kylmät väreet menee. Kyllähän se hyvältä tuntuee, että näin muistetaan.

Hyvältä varmasti tuntuu sekin, että koripallo jatkuu suvussa, kun Nurmen tytär pelaa Huiman naisissas I divisioonaa.

– Antoisia aikoja ne olivat. Paljon tuli elämyksiä, Nurmi kertoi sunnuntaina, vaikka aiemmin on kertonut itkeneesäkin Liikkarin pihalla niitä huonoja kokemuksia.

Ja miltä näyttää Huiman naisten tulevaisuus?

– Näen kyllä, etttä tulevaisuus on hyvä.

Alun perin vastahakoisesti valmentajaksi siirtynyt Nurmi on aiemmin kertonut lupautuneensa mukaan vain kahdeksi vuodeksi. Pestistä tuli kuitenkin 40-vuotinen.

Huiman naisten juhlapeli kääntyi tappioksi – viimeinen jakso koitui kohtaloksi

Teksti: Seppo Pänkäläinen

Ennakkoon oli selvää, että naisten koripallon I divisioonaan noussut Äänekosken Huima ei sunnuntaina pääsisi helpolla seuran juhlaottelussa, kun vastaan tulee Turun NMKY. Turkulaiset voittivat runkosarjan avausottelunsa, kun taas Huiman naiset kärsivät rökäletappion. Ja niinhän siinä kävi, että vieraat voittivat sunnuntaina 64-71 (39-41). Vielä tilanteessa 46-44 näytti huimalaisittain hyvältä mutta siitten viimeisen jakson sekoilu maksoi pisteet.

Ottelussa oli kolme omituista piirrettä. Allekirjoittanut ei esimerkiksi ole koskaan nähnyt yhdessä ottelussa niin paljon kiistapalloja kuin sunnuntaina Pankkarilla. Rajua oli siis taistelu mutta tilasto kertoo myös huolimattomuudesta pallon kanssa. Kumpikin joukkue prässäsi kovaa, joten usein pallollinen pelaaja oli kolmenkin vastustajan ympäröimänä.

Toinen omituisuus oli Huiman naisten peli korin alla. Jos huimalaiset olisivat nämä pallot saaneet koriin edes jonkinlaisin tehoin, niin ottelu olisi ollut selvä kotijoukkueelle aikaa sitten. Mutta kun korin alta pistetään ohi ja vastustajan pitkät naiset  korjaavat levypallot, pelaaminen vaikeutuu. Puskemiseksihän se sitten lopulta meni ja kun vapaita, pitkän kantaman heittoja ei saatu sisään, tuloksen ymmärtää.

Se kolmas oli pallon menetys vastustajalle, kun palloa ei päädystä tai rajalta saatu ajoissa peliin. Kertoo ainakin vastustajan puolustuksen hyvyydestä.

Mutta sitten niihin hyviin asioihin. Joukkueen päävalmentajana toiminut Sanna Jämsén oli oikeassa, kun kertoi joukkueen olleen nyt nopeammin valmis peliin kuin ensimmäisessä matsissa. Lisäksi kotijoukkue oli hyvällä jalalla liikkellä ja pyöritti palloa tehokkaasti.

– Vaihdettiin vähän puolustustaktiikkaa. Kukin otti lähimmän pelaajansa. Puolustaminen olikin mielestäni jo parempaa.

Mutta entäpä tämä lähes painia ajoittain muistuttanut pelitapa tuomarilinjan alaisuudessa.

– Linja on muuttunut rajuksi. Peli on nykyisin fyysisesti kovaa, Jämsén kertoi.

Huimasta tehokkaimpia olivat rohkeasti heittänyt Karoliina Rytkönen (14 pistettä), Juuli Jämsén (12) sekä rohkeasti pelannut Nelli Hänninen (10). Turkulaisista kaikki kaikessa oli Alexandra Ailus (18 pistettä ja melkoista pelintekoa).

Sunnuntain peli oli siis huimalaisille juhlaottelu. Sunnuntaina tuli täyteen 50 vuotta Huiman miesten ensimmäisestä kaudesta pääsarjassa. Samalla juhlittiin myös Huiman koripallon 80 ikävuotta. Koripallotoiminta seurassa aloitettiin vuonna 1945. Edustuskoripallojaoston puheenjohtajana toimii nyt Marko Hakkarainen.

Seuraavaksi Huima kohtaa kotonaan Pankkarilla sunnuntaina 26. lokakuuta Pantterit kello 14.

Huima Basketball