Huiman ja Kipinän väliset 1B-Divisioonan finaalit jatkuvat huomenna tiistaina Äänekosken Liikuntatalolla.
Avausottelun niukasti nimiinsä vienyt Huima halajaa toista kiinnitystään, mutta helpolla se ei varmasti Kipinän kotikentällä irtoa.
Ensimmäisessä finaalissa hieman huolimattomasti aloittanut Huima sortui helppoihin pallonmenetyksiin ja antoi luvattoman paljon hyökkäyslevypalloja Kipinälle varsinkin avauspuolikkaalla.
Pelin edetessä Huima kuitenkin osoitti oman tasonsa ja piti johtonsa loppuun asti.
Lauantaisessa ottelussa Huiman tehot tulivat pitkälti amerikkalaiskaksikolta Scott – Nixon.
Huima pyrkii varmasti myös saamaan tehoja tämän kaksikon ulkopuolelta oman pelaamisensa helpottamiseksi.
Tosin myös Kipinä oli jenkkikaksikkonsa varassa ja heidän puolustamiseensa tarvii keskittyä hieman edellistä ottelua enemmän.
Avausottelu tarjosi hienoa paikallisvääntöä ja peli oli viihdyttävää.
Kipinän jenkkivahvistuksilla oli paljonkin asiaa tuomareille, mutta ehkä se ottelun räikein temppu jäi paitsioon.
Kipinän Robinson Jr potkaisi maassa maatessaan Juuso Salmea tahallisen näköisesti arkaan paikkaan josta ei pelin aikana tuomittu edes virhettä.
Paras viidestä ottelusarjassa toinen kiinnitys olisi todella tärkeä jolla Huima nappaisi itselleen kolme ottelupalloa kohti Divisioona B:n mestaruutta.
Finaalit
Game 2
Kipinä Basket – Huima
Tiistaina 20.4.
18:30
Äänekosken Liikuntatalo
Ruutu+